PIETARI MAKOSEN MUISTOMERKIN PALJASTUS - 29.06.2018
Pekka Nousiainen 29.6.2018
Maakuntaneuvos
Juhlapuhe Pietari Makkosen muistomerkin paljastusjuhlassa
Pietari Makkosen perinnetoimikunnan arvoisa puheenjohtaja
Jäsenet
Arvoisat Hanhijärveläiset
Hyvät Juhlavieraat
Tänään me tarkastelemme Pietari Makkosen (1785–1851) elämäntyötä ja olemme paljastaneet hänen muistomerkkinsä muistuttamaan meitä hanhijärveläisen talonpojan, runoniekan ja kirkonmiehen/ hallintomiehen elämästä Hanhijärven Mäkelänmäellä ja osallistumisesta yhteisten asioiden hoitoon ja hänen lahjoistaan kansanrunoilijana.
Pietari Makkonen avioitui Ulriikka Hämäläisen kanssa 29.6.1828 ja avioliitosta heillä on yksi poika Antti s. 1836.
Itse asiassa Pietari Makkonen mahdollistaa meille tutustumisen henkilöhistoriansa kautta myös ympäröivän alueen historiaan ja meidän paikallishallinnon historiaan ja kehittymiseen.
Nyt on hyvä muistaa, että Hanhijärvi on ollut osa Ruotsia (myös Turun rauhan jälkeen), osa Venäjää (1809)ja Suomen itsenäistyttyä (1917) osa Suomea. Kuntajaotuksessa olemme olleet osa Sääminkiä (Juvasta 1477-1510, osa Kerimäkeä (1640) ja nyt Enonkoskea (1882).
Jouduin tätä puhetta valmistellessani miettimään, mitä me hanhijärveläisinä olemme tienneet Pietari Makkosesta, Hanhijärven asemasta silloisessa hallintojärjestelmässä ja siitä viitekehyksestä, jossa Pietari Makkonen toimi.
Itse olen käynyt täällä Mansikkamäellä kansakoulua vuosina 1952 – 1956, siis kansakoulun 4 luokkaa ennen siirtymistä oppikouluun ja mikä merkittävää, veistotunnit pidettiin Mäkelänmäellä, Pietari Makkosen asuinsijoilla. Tuohon aikaan kylän suurmiehestä ei puhuttu mitään tai ainakaan muistiini ei jäänyt.
Tietoisuus Pietari Makkosesta lisääntyi itse asiassa, kun Enonkosken kunta nimesi kosken rantatien Pietari Makkosen tieksi, Hanhijärven kyläkirja (1994) antaa runsaasti tietoa Pietari Makkosesta ja kun Reijo Pakarinen julkaisi kirjan Pietari Makkosesta 2006.
Näiden kautta ja tutustumalla Vanhan Kerimäen historiaan sekä Makkosten sukukirjaan, on Pietari Makkosen elämä auennut. Näitä lähteitä olen käyttänyt puheeni pohjana.
Tähän Pietari Makkosen muistomerkin paljastustilaisuuden tienooseen ajoittuu myös hänen merkittävän elämäntyönsä, toisen muistomerkin juhlapäivä, nimittäin Kerimäen kirkon 170 (11.6.) vuosijuhla. Juhlajumalanpalveluksessa saarnassaan piispa Seppo Häkkinen nosti oivallisesti myös Pietari Makkosen roolin kirkonrakentamisessa esiin ja myös hänen runoja siteeraten.
Tässä paljastusjuhlassa me saamme hyvät näytteet Pietari Makkosen runotaidoista sekä lauluin että lausuttuna ja hänen yhteyksistään Elias Lönnrotiin ja J L Runebergiin sekä Suomalaisen kirjallisuuden seuraan, joten ajattelin tarkastella Pietari Makkosen asemaa lähinnä sen ajan hallintomiehenä.
Pietari Makkosen nimi esiintyy ensimmäisen kerran kuudennusmiehenä pitäjänkokouksen pöytäkirjassa 24.7.1825, siis Pietarin ollessa 40 vuotias.
Pitäjänkokous oli Suomessa kuntakokousta ja kunnanvaltuustoa edeltänyt paikallisen hallinnon korkein päättävä elin. Päätösvaltaa pitäjän kokouksessa käyttivät ja kokoukseen osallistuivat säätyläiset, siis manttaalin pannun maan ja ruukkien omistajat, myöhemmin myös käsityöläiset ja torpparit. Puheenjohtajana oli kirkkoherra. Seurakunta muodosti näin paikallishallinnon ennen vuoden 1865 kunnallishallinnon muodostamista, jolloin kuntahallinto erotettiin seurakunnista.
Kerimäellä ja historian kirjoissa Pietari Makkosen rooli korostuu uuden kirkon rakentamisen johdosta viljamakasiinin hoitajan tehtävässä vuodesta 1834 alkaen. Hänen tehtävänään oli kerätä talonpojilta viljaveroa ja rahaa uuden kirkon rakentamiskassaan. Viljaa tarvittiin ammattimiesten palkan maksuun, rahaa joidenkin tarvikkeiden hankintaan, mutta muutoin kirkon rakennustarpeet koottiin pitäjäläisiltä ja paljolti heidän työllään. Tehtävä ei ollut helppo, sillä Makkonen joutui uhkausten ja oikeuden kautta vaatimaan talonpojilta suorituksia.
Tehtävää hankaloitti jo aluksi epäselvyys. siirretäänkö vanha kirkko Kerimäen kylästä Kallunmäeltä Jouhenniemeen, vai rakennetaanko uusi kirkko ja mistä materiaalista. Lopputulos oli puukirkko Jouhenniemeen eli nykyinen Kerimäen kirkko.
Toinen hankaluus oli se, että alueen sahojen patruunat (Enonkoski, Vuokala, Matko ja Susikoski) kieltäytyvät maksamasta veroa kiron rakentamiseen ja samoin kieltäytyivät pappilat ja kirkkoherrat. Kaikkia näitä oikeusasioita hoiti Pietari Makkonen. Kun kirkon rakentaminen viivästyi, alkoi keskustelu siitä tulisiko makasiini laukkauttaa ja jakaa vilja pois ja myöhemmin tulisko vilja myydä ja tallettaa rahat pankkiin. Pitäjänkokous oli jääräpäinen, viljaa ei myyty ja kirkon rakennystyöt alkoivat syksyllä 1844. Kirkko valmistui 1847 ja vihittiin käyttöön 1848. Näin Pietari Makkosen viljamakasiini- ja uuden kirkon rakentamisrupeama oli 14 vuoden mittainen. (Pietari 63 v)
Reijo Pakarinen kirjassaan Pietari Makkonen, talonpoika, kirkonmies ja runoniekka käy läpi, mitä kaikkea Pietari Makkonen teki kuudennusmiehenä seurakunnan kiinteistöjen ylläpidon osalta, kuten pappilan rakennusten ylläpito, pappilan varastorakennuksen uudelleen kattaminen, kappalaisen kärryliiterin rakennusurakan huutokauppaaminen, kappalaisen Kaksolan päärakennuksen kattaminen, pappilan palaneen riihen tilalle uuden riihen rakentaminen, kappalaisen pappilan pärekaton tervaaminen, Kallunmäen kirkon kiviaidan korjaaminen, jotta eläimet eivät pääse kirkkopihaan. Näihin hankkeisiin kuudennusmiehen tuli hankkia tarvikkeet, jakaa työvastuut ja kantaa lisäverot, jos rahat muutoin eivät riittäneet. Eikä tässä varmasti kaikki.
Kuudennusmies oli siis monipuolisia tehtäviä varten valittu seurakunnan luottamusmies. Kuudennusmiehet valittiin yleensä kinkerikunnittain, eli edustettuina olivat pitäjien eri osat.
Aluksi kuudennusmiesten tehtävänä oli edustaa omaa kulmakuntaansa kirkollisessa itsehallinnossa, ja toisaalta heidän tuli huolehtia siitä, että heidän oman alueensa asukkaat suorittivat yhteiset velvollisuutensa, elivät herran nuhteessa ja tottelivat annettuja käskyjä. Keskeistä oli myös huolehtiminen papiston kymmenysten ja verojen maksamisesta. Kuudennusmiesten tehtävät muuttuivat kuitenkin ajan myötä enemmän maalista hallintoa, lähinnä kunnanhallintoa, vastaaviksi.
Kuudennusmiesten tuli siksi kantaa myös kirkollisista rikkomuksista langetetut sakot, he toimeenpanivat ulosottoja, ja heillä oli joskus jopa oikeus maan pakkolunastukseen, jos ja kun yleinen etu pakkolunastusta edellytti.
Heidän piti ilmoittaa papistolle, jos heidän alueelleen pitäjässä oli ilmaantunut tarttuvia tauteja, ja he toimittivat sairaanhoitoa tarvitsevat seurakuntalaiset hospitaaleihin. Lisäksi viranomaiset kääntyivät kuudennusmiesten puoleen, kun he tarvitsivat tietoja pitäjän väestöstä ja sen asemasta.
Omassa kinkerikunnassaan kuudennusmies oli yleinen hyvien tapojen ja moraalin vartija; hän siis valvoi yleensä kyläläisten elämää. Heidän tehtävänään oli myös valvoa kyläläisten kirkossakäyntiä, varsinkin suurina juhlapyhinä. He myös järjestivät kyläläisten kellonsoittovuorot ja valvoivat tehtävän suorittamista.
Tehtäväkuva on tosi laaja. Sitä on vaikea sanoa, kuuluiko Kerimäellä kaikki tuo edellä kuvattu kuudennusmiesten tehtäviin, mutta tämän ajan mittapuulla tehtävä on ollut varsin operatiivinen, laajempi kuin pelkkä luottamustehtävä.
Ennen kuudennusmieheksi valitsemista Pietari Makkonen kokosi ja jakoi jo 1820 ja 1830 luvuilla vaivaisviljat useana vuonna koko pitäjän alueelta. Hän toimi köyhäinhoitoölautakunnan piiriasiamiehenä 1836 alkaen alueenaan Hanhijärvi, Riikola ja Matko. 1846 asetettiin erityinen köyhäinhoitokomitea tehtävänään huolehtia köyhistä ja työttömistä. Pietari Makkonen oli myös tämän komitean jäsen. Samoin hän toimi vuodesta 1848 alkaen lääninhallituksen määräyksestä terveyskomitean yhdyshenkilönä Hanhijärven osalta. Erityinen tehtävä hänellä oli kirkkoherran apuna suorittaa uusi köyhäinhoidon ruotujako samoihin aikoihin.
Ennen uuden kuntahallinnon syntyä 1865 kuudennusmiehillä oli siis paljon maallisia tehtäviä. Kuudennusmiehiksi valittiin usein vakavaraisia ja vaikutusvaltaisia seurakunnan jäseniä. Yhdessä kirkonisännän kanssa kuudennusmiehet muodostivat eräänlaisen neuvoston tai valtuuston.
Varsinaisten kuudennusmiehen tehtävien ohella Pietari Makkonen sai tehtäväkseen kirkon rakentamiseen liittyviä muitakin viljamakasiinin hoitajan tehtäviä laajempia tehtäviä.
1835 Pietari Makkonen valittiin kirkon piirustuksia käsittelevään laajaan toimikuntaan ja siinä tehtävässä hän yleensä edusti seurakuntaa ulospäin. Kävi Heinolassa lääninhallituksessa tai Helsingissä senaatissa tai Rantasalmella kruunuvoudin pakeilla. Hän näyttää olleen valmis aina tämäntapaisiin tehtäviin. Kun oli luottomies, sai hän usein myös yksityisten ihmisten tehtäviä hoitaakseen, milloin osallistuen maanjakotoimituksiin tai tilanarviointeihin tai toimimiseen perinnönjakajana.
Pietari Makkonen eli 66 vuotiaaksi. 50 vuoden tietämissä hän ryhtyi runoniekaksi ja vielä 60 vuotiaana hän laati Kerimäkeläisten vastineen kruununvoudille Heinolassa sijaitsevan Jyrängön sillan ylläpitämisestä.
Kun tarkastelee Pietari Makkosen tehäväkokonaisuutta kuudennusmiehenä ja viljamakasiinin hoitajana, tulee todella miettineeksi, miten hän selvisi tuosta kaikesta. Matka Hanhijärveltä Kerimäelle oli pitkä, tie heikko, ei ollut kulkuvälineitä, vain hevonen. Mihin kaikkeen Pietari Makkosen mahdollisuudet edetä luottomiehenä olisivatkaan vieneet, jos olosuhteet olisivat olleet otollisemmat.
Uskon, että Pietari Makkosella mieltymys runoiluun ja kirjoittamiseen oli mielenpäällä jo paljon varhemmin ja hän tekikin sitä, mutta kaikki tuo yhteisten asioiden hoito esti ja viivytti tuon lahjan julkista esille tuloa.
Pakottavan sysäyksen runoiluun julkistamiseen antoi sitten mylläri Hanno Kokin lupausten pettäminen jauhaa kyläläisten viljat ilmaiseksi, josta Pietari Makkonen sitten runoilee ”Hanno suutarista”. Pietari Makkosen runoja on Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa kaikkiaan 22 kappaletta.
Huomioiden nuo yhteiskunnalliset vastuunsa, talonpoikana ja tilanpitäjänä Pietari Makkonen tukeutui varmaan veljensä Antti Jeremiaan työpanokseen ja kuten historiassa todetaan ja isä Antin (1836) kuoltua, talossa ryhdyttiin käyttämään renkien ja piikojen työpanosta, jolloin myös tilanpito oli järjestyksessä. Siis varsin pian, 2 vuotta, viljamakasiinin hoitajaksi nimeämisen jälkeen.
Pietari Makkonen luku- ja kirjoitustaitoisena edustaa minusta hanhijärveläisittäin aikaansa seuraavan aktiivisen talopojan mallia, joka on saanut laajasti kantaa yhteistä vastuuta, joka on varmaan tuonut koko pitäjään ja kyläyhteisöön aktiivisuutta ja uusia näkemyksiä ja sitä kautta yleistä kehitystä. Pietarin kuoltua (1851), jo vuonna 1865 annettiin asetus kunnallishallinnosta maalaiskunnissa, voidaan todeta, että Pietari edusti jo sitä luottamushenkilötyyppiä, jonka varaan suomalainen demokraattinen paikallishallinto oltiin aikeissa rakentaa. Kunnallishallintohan on suomalaisen kansanvaltaisen demokraattisen hallinnon peruskuva.
Pystyttämällä ja paljastamalla Pietari Makkosen muistomerkin, me muistamme häntä, mutta muistutamme myös hänen esimerkistään osallistua yhteisen hyvän kehittämiseen ja vaalimiseen myös kulttuurin keinoin.
Lähteet: Pietari Makkonen, talonpoika, kirkonmies ja runoniekka. Reijo Pakarinen 2006
Hanhijärven kyläkirja 1994
Vanhan Kerimäen historia
Makkosten sukukirja
Sulje ikkuna