Nousiainen torjuu kiinteistöveron maa- ja metsätalousmaalle - 22.01.2007

Kansanedustaja Pekka Nousiainen (kesk.) torjuu ulkoministeri Erkki Tuomiojan viikonloppuna esittämän kiinteistöveron noston ja laajennuksen maatalous- ja metsämaahan.

-Ehdotus sisältyy SAK:n eduskuntavaalitavoitteisiin, joita monet johtavat demarit ovat rientäneet kilvan tukemaan, Nousiainen huomauttaa.

Nousiaisen mukaan maa- ja metsätalous kantavat jo tällä hetkellä osansa verorasituksesta. Esimerkiksi metsätalouden kohdalla puun myynnistä maksetaan nykyisin puun myynnin yhteydessä yhteisöveroa sekä metsänhoitotöistä ja palveluista arvonlisäveroa. Metsäomaisuuden myynnistä taas kannetaan varainsiirtoveroa.

Nousiaisen mielestä tulevalla vaalikaudella olennaisinta on pohtia, kuinka työllisyyttä ja yrittäjyyttä voidaan tukea niin maaseudulla kuin kaupungeissakin.

-Verorasituksen kasvattaminen vain vaikeuttaisi tätä tavoitetta ja nakertaisi maa- ja metsätalouden kannattavuutta. Siksi keskusta ei ole tällaisessa hankkeessa mukana, Nousiainen toteaa.



Sulje ikkuna